tiistai 8. elokuuta 2017

Lassila Pertti: Kesän kerran mentyä





Kirjailijasta sanotaan mm. näin: Pertti Lassilan (s.1949) edellinen romaani Armain aika oli vuoden 2015 Finlandia-ehdokas ja esikoisromaani Ihmisten asiat (2013) sai myös paljon huomiota kauniin kielen ja ihmiselon tarkan kuvauksen ansioista. Tähän arvioon on helppo yhtyä; juuri kauniissa kielessä on kirjan paras anti, ja sen vuoksi sitä lukee mielellään. Juoni tai juonenkäänteet eivät varsinaisesti ole koukuttavia. Mutta välillä on ihana lukea näin seesteistä ja tarkasti maalailevaa tekstiä.
Tarina lähtee vuodesta 1916 jolloin hankolainen Elsa kokee lyhyen kohtaamisen nuoren merimiehen kanssa. Seuraavana kesänä syntyy tyttölapsi, jonka Elsa kasvattaa aluksi sisarensa kanssa ja joka jää sisarelle Elsan menehdyttyä sairauteen. Vuonna 1939 Helsingissä opiskeleva Taimi tulee kesäksi Hankoon, kohtaa nuoren ylioppilaan ja tutustuu vanhaan taiteilijaan, joka maalaa hänestä muotokuvan. Kesä päättyy, sota syttyy, Taimin sulhanen joutuu rintamalle. Kirja on kertomus itsenäisistä naisista, onnesta, menetyksestä ja surusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.