Syksyinen ranta kaupungissa

klikkaa kuva isommaksi

Syksyn värit hiipivät puiden lehvistöön, mutta vielä ne pitävät pintansa. Muutaman viikon. 

Tunnustus

Kaari3 myönsi minulle tällaisen hienon tunnustuksen, josta olen kovasti mielissäni ja otettu. Kiitos, kaari3!

Tunnustukseen liittyy seuraava ohje:

1. Link back to the person who nominated you (check)
2. Post the award image to your page (check)
3. Tell seven facts about yourself
4. Nominate other blogs
5. Let them know they are nominated.

Olen aikaisemmin listannut ominaisuuksiani niin monesti, että uutta ei minusta taida löytyä. Mutta yritän kuitenkin:

1. Oikeasti nimeni on Irma

2. Asun vehreässä ympäristössä kerrostalossa palvelujen, meren ja hyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä. En kaipaa minnekään muualle.

3. Päättynyt kesä oli elämässäni ensimmäinen, jonka olen kokonaan viettänyt kaupungissa.

4. Päättynyt kesä oli myös ensimmäinen kesä 15 vuoteen ilman omaa koiraa. Elättelen vielä toiveita uudesta omasta koirasta. Labradorinnoutajan jälkeen on vain vaikea vaihtaa rotua. Huonon selkäni vuoksi en enää kykene yksinäni täyttämään ison koiran liikunnan tarpeita.

5. Valokuvauksesta löydän loputtomasti opittavaa ja ilon aiheita. Kamerani on Nikon D7000 plus 4 objektiivia, joista kaksi zoomia ja kaksi kiinteän polttovälin linssiä. Yritän perustella itselleni päteviä syitä hyvän laajakulmaobjektiivin hankintaan.

6. Olen entinen talviuimari ja nyt kerään rohkeutta aloittaa avantouinti uudelleen. Tapa katkesi kun selkäni murtui ja jouduin suureen selkäleikkaukseen.

7. Olen elämän suhteen utelias ja optimistinen.  Haluan ajatella, että vaikeuksissakin on jotakin opittavaa; jos ei muuta niin omien rajojen joustavuutta.

Olen lähettänyt samantapaisen tunnustuksen ja haasteen jo monelle seuraamalleni blogiystävälle, joten nyt en taida omalta osaltani osata tätä ketjua jatkaa. Mutta vielä kerran kiitos, kaari3!

Schjerfbeck

Kävin katsomassa Helene Schjerfbeckin näyttelyn Ateneumissa. Vaikuttavaa, eipä kai muuta voi sanoa. Monet teokset ovat tietenkin jo monesti olleet esillä ennenkin, mutta mielenkiintoista silti oli nähdä rinnakkain eri aikoihin tehtyjä teoksia samasta aiheesta. Lahjakas taiteilija ei vuosikymmenten saatossa toistanut itseään, vaan kehittyi kaiken aikaa kohti sitä, miksi hänen oli määrä tulla.

Tätä voisi pitää ihmisen elämän tarkoituksena ylipäätään: tulla siksi, mikä hänestä pitäisi tulla, kehittää siis oma potentiaalinsa täyteen kukoistukseen - noin niin kuin henkisessä mielessä. (Jossain kai sanottiinkin, ettei saisi pitää kynttiläänsä vakan alla, vai miten olikaan).

Schjerbeck kuvasi paljon ihmismalleja. Huomiotani kiinnitti se, että harvoja töitä lukuun ottamatta (eräät lapsimallit, isoäiti, ja omakuvat) malli kuvataan selin tai profiilista, ja edestäpäin kuvatutkin ovat laskeneet katseensa alas tai katsovat sivuun. Katsekontaktia katsojaan ei juuri ole. Ero on suuri jos vertaa esimerkiksi Ilja Repinin muotokuviin. Repinin töissä mallin katse kohdistuu usein katsojaan, katsoipa maalausta mistä suunnasta tahansa: mallin silmät ikään kuin seuraavat mukana.

Schjerfbeckillä mallit ovat usein kumaraisia, jotenkin sulkeutuneen oloisia. Onkohan niin, että taiteilija aina kuvaa töissään itseään, ehkä tahtomattaan. Kun Thomas Mannilta kysyttiin eräässä haastattelussa kuka Buddenbrookien henkilöistä kuvaa häntä itseään, pieni Hanno-poikako, niin Mann vastasi: kaikki, heissä kaikissa ovat minua.

Schjerfbeckin työt ovat tietenkin vertaansa vailla, ja eniten esillä ovat olleet hänen henkilökuvansa. Minua viehätti tänään kaikkein eniten maalaus Vanha panimo vuodelta 1918. Siinä näkyy jo selvästi impressionistinen ote ja taiteilijan jäljittelemätön värin käyttö. Hivenen samanhenkistä värin ja tilankäyttöä on eräissä Ellen Thesleffin töissä.

Syksyn surkeutta

klikkaa kuva isommaksi

"Pois kesän kukkaset syksy vei ..."  
No, eipä kuvan surkeuteen ollut syynä syksy vaan oma laiskuuteni. Kun parvekkeella ei oleskella, ei heti huomaakaan, missä jamassa kukkalaatikko on. No, nyt olen nyppäissyt kuolleet kukat pois. Surkeus piti  kuitenkin kuvata, kun siinä symbolisoituu koko syksyn sanoma: kesän hehkeydestä luopumista ja talven lepoon valmistautumista.

Viivojen päälle tai viivojen väliin ...

klikkaa kuva isommaksi

Valokuvatorstai, haaste 257: Mitä välii ...

Datan murskausta

klikkaa kuva isommaksi

Tietokoneen ostaminen ja käyttöönotto on lasten leikkiä verrattuna vaivaan, joka on edessä kun vanhasta koneesta yrittää päästä eroon. Lehdistä on saanut lukea, miten delatutkin datat kummittelevat kovalevyllä, josta ne kaatopaikan uumenista vielä joutuvat huijareiden käsiin. Valistunut koneen hävittäjä purkaa koneen osiin ja tuhoaa kovalevyn fyysisesti, esimerkiksi lekalla lyömällä. 

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kun hommaan ryhdyttiin, tulikin eteen pulma poikineen. Masinan purkaminen ilman opaskirjaa ja ilman aavistustakaan siitä, mitä sen sisuskalut oikeastaan ovat, ei ollut ollenkaan niin yksinkertaista kun etukäteen olisi voinut kuvitella. Kun koko roska oli ruuvi ruuvilta purettu pieniksi kappaleiksi, ei minulle edelleenkään ollut selvää, missä tuhottavaksi tarkoitettu kovalevy lopulta oli.

Googlaamalla "tietokoneen kovalevyn tuhoaminen" löysin yhden kuvan kovalevystä - se oli suurinpiirtein cd-levyn näköinen - mutta oman tietokoneen sisälmyksistä ei mitään sen tapaista löytynyt. Arvaamalla päättelimme, mikä saattaisi olla etsintämme päämäärä, ja sen naputtelin vasaralla sirpaleiksi.

---

Arvasimme väärin. Naapurin nuorimies, joka ystävällisesti auttoi raskaan näytön ja prosessorin kantamisessa autoon, osoitti missä kovalevy luuraa: siis siinä viimeisessä nurkassa, jonka olimme jättäneet rauhaan, koska olimme päätelleet, ettei se siinä ainakaan voi olla! Tällaista se on kun asiaa osaamattomat tarttuvat toimeen. Ahkeruuskaan ei korvaa osaamisen puutetta.

Coco

klikkaa kuva isomaksi

Makroviikon haaste 73: Mustavalkoinen

klikkaa kuva isommaksi

Irène Némirovsky: Le vin de solitude

 Tämä pitkälti omaelämäkerrallinen vuonna 1935 ilmestynyt teos kuvaa venäläisen perheen elämää Venäjällä ja Ranskassa ennen ensimmäistä maailmansotaa ja pakoa vallankumouksen alta Suomen kautta Ranskaan. Historiallisen ajankuvan rinnalla seurataan nuoren tytön Hélènen kasvua nuoreksi naiseksi. Leimallisinta on päähenkilön tarkkanäköisyys, jolla hän analysoi ympäristönsä ihmisiä.

Romaanin keskeisin teema on päähenkilön viha äitiään kohtaan. Hélène näkee armottomasti läpi äitinsä parantumattoman ahneuden, itsekeskeisyyden ja moraalittomuuden ja hän näkee myös isänsä heikkouden, joka estää tätä kohtaamasta tosiasioita.

On ymmärrettävää, että tällaisissa olosuhteissa nuoren ihmisen tunne-elämän on vaikea kehittyä suotuisalla tavalla, joten myös päähenkilö itse kokee lähinnä negatiivisia tunteita ja kyvyttömyyttä aidosti vastaanottaa rakkautta. Rakkauden saavuttaminen merkitsee hänelle vain koston välinettä. Kirja on terävä analyysi siitä, miten lapsuudessa koettu rakkaudettomuus heijastuu nuoren ihmisen kehitykseen aina aikuisuuteen asti. Kirja päättyy päähenkilön aikuisuuden kynnykselle, joten lukijalle jää mahdollisuus ajatella, ettei kaikkea sittenkään ole menetetty.  Ainakin hän isänsä kuoleman jälkeen lähtee omille teilleen ja vapautuu näin äitinsä ahdistavasta henkisestä otteesta.  Ben Furmania vapaasti lainaten: ihmisellä on mahdollisuus onnelliseen elämään kurjasta lapsuudesta huolimatta.

Suomalaista lukijaa kiinnostaa tietenkin kuvaus perheen Suomessa viettämästä ajasta heti vallankumouksen jälkeen. Kiintoisaa on myös kuvaus rikkaiden venäläisten elämästä Ranskassa maailmasodan jälkeen. Jotenkin tutun tuntuista kun lukee juttuja nykyisten uusrikkaiden venäläisten elämästä.

Valoa kohti

klikkaa kuva isommaksi

Varjojen keskellä valon näkee parhaiten.


Mustavalokomaanantai, haaste 132: Valoa kohti

Vastavärikollaasi

klikkaa kuva isommaksi

Värikollaasin haasteena on käyttää kahta väriympyrän vastaväriä. Luonto itse näyttää suosivan punavihreää yhdistelmää, joten tällainen kollaasi syntyi kesän otoksista helposti. Kaikki muu olisikin ollut paljon haasteellisempaa.


Värikollaasi, haaste 93: vastavärit

Valo tulvii ikkunasta

klikkaa kuva isommaksi

Ostin Jorin torilta tällaisen joulutähden näköisen vaaleanpunaisen kukan. Ei aavistusrtakaan, mikä sen nimi on, mutta minuun vetosi sen hempeä herkkyys. Ikkunasta siihen osuva sivuvalo innosti kuvaamaan.

Syksyn marjat

klikkaa kuva isommaksi

Syksyssä on omat hyvät puolensa, kuten kuulakkuus ja upeat värit. Syksy ei silti ole minun lempivuodenaikani. 

Syksy merkitsee minulle valosta luopumista ja kaiken vähittäistä kuolemaa - jo sanoina lokakuu, marraskuu - huhhuh. Talvikin on parempi, ainakin jos on lunta, aurinkoa ja pikkupakkasta. Talvella ollaan taas menossa kohti kevättä: kohti valoa ja uuden syntymää.


Valokuvatorstai, haaste 256: Syksy

Särkyneet

Keittiössä sählätessä aina jotain putoaa ja rikkoontuu.

klikkaa kuva isommaksi

"Humpty Dumpty sat on a wall,

Humpty Dumpty happened to fall,

All the King's horses and all the King's men

couldn't make Humpty Dumpty together again."

(Kummallista, miten jotkut älyttömyydet iskostuvat lapsuudessa päähän niin lähtemättömästi. Parempi olisi ollut muistaa jotain tähdellisempää. Muistan elävästi loruun liittyvän kuvankin, jossa kananmuna tikkukoipineen istuu aidalla.))

***

TUC-keksit ovat käteviä kun haluaa nopeasti pientä purtavaa teen kanssa: siivu juustoa ja tomaattia niin pieni välipala on valmis. Keksit vaan murtuvat helposti:

klikkaa kuva isommaksi

Sama vähän lähempää

klikkaa kuva isommaksi

Makroviikot, haaste 72: Rikki

Nollan arvoista

Nyt kun valtion satojen miljoonien konsulttisopimuksista on löytynyt ilmaa eli täyttä humpuukia tyhjien nettisivustojen, ulkomailla pidettyjen seminaarien, viiden tähden hotellilaskujen ym. muodossa, muistuu minunkin mieleeni miten paljon aikaa konsulttien kanssa tuhraantui. Tuhraantuiko turhaan, sitä sopii miettiä. Asiallinen kehitystyö on ehdottomasti välttämätöntä, mutta paljon oli myös tyhjän tai itsestään selvän jauhamista.

Erityisen hyvin on mieleeni jäänyt sessio, jossa konsulttipojat, jotka toisistaan tukea hakien esiintyivät porukalla, esittivät kalvolla seuraavan päivän ohjelman, englanniksi tietenkin. Tapahtumien väliin oli aina merkitty BRAKE. Kummastelin mielessäni asiaa, ennen kuin rohkaistun kysymään, miksi siinä lukee BRAKE, onko kyseessä joku sisäpiirin vitsi, joka on minulta mennyt ohi. Pojut katsoivat minua alentuvasti ja sanoivat sanan merkitsevän taukoa. Hengitin syvään ja sanoin, niin varovaisesti kuin osasin, että eikö se kirjoiteta BREAK; BRAKE on jarru. Konsultit eivät sanoneet sanaakaan, mutta seuraavan tauon jälkeen kalvo oli muutettu ja siinä luki BREAK. Pojat olivat selvästi viettäneet enemmän aikaa autojen ja Formulakisojen parissa kuin kansainvälisissä kokouksissa.

Englannin taitaminen ei tietysti ole aina asian kannalta oleellista, mutta moinen osaamattomuus ja viitseliäisyyden puute tarkistaa asioita, joista ei ole varma, antaa konsultista varsin epäluotettavan kuvan. No putiikin nimi oli Zeronis, ehkä siitä olisi pitänyt jo alun perin päätellä jotain.

Arne Nevanlinna: Varma

Toinen kirjaston uutuushyllystä mukaan tarttunut kirja ja oikein mukava lukukokemus. Nevanlinna kirjoittaa sujuvasti ja hänellä on vauhdikas mielikuvitus. 

Lahjakas matematiikan tohtori, Varma Eldenius saa työpaikan galluptutkimuksia tekevästä firmasta ja joutuu huikean vakoiluseikkailun pyörteisiin. Tapahtumat ovat mielikuvituksellisia, mutta kerronta on sujuvaa ja nopeaa, niin että lukijan mielenkiinto pysyy vireillä. Aika hauskasti Nevanlinna myös piirtää henkilöidensä profiilit, mutta olenko haistavinani pientä sovinismia siinä, että tynnyrivartaloisen matematiikan naistohtorin mieshaaveet jäävätkin vain haaveiksi? 

Kirjalla on myös yhteiskunnallinen viesti: sisäpiirin edustajalla on sormensa pelissä aina ja kaikkialla.

Ottaen huomioon Nevanlinnan iän (s. 1925) ja sen että hän on kirjailija pääammattinsa (arkkitehti) ohella ei voi kuin nostaa miehelle hattua! (Vai voiko nainen  ylipäätään nostaa miehelle hattua?)

Linnoitus

klikkaa kuva isommaksi

Westendin rannassa kuvattu luola on osa ensimmäisen maailmansodan aikana kiinalaisten sotavankien rakentamaa linnoitusta, jossa kallioon louhitut juoksuhaudat ja luolat kiertävät Helsinkiä.

Mustavalkomaanantain haaste 132: Historian siipien havinaa

Merete Mazzarella: Ainoat todelliset asiat. Vuosi elämästä.

Kirja oli kirjaston Bestseller-hyllyssä ja otin sen lainaksi ohi kulkiessani. Takakannessa luvataan pohdintoja uuden elämänkumppanin kanssa ja ajatuksia työn ja rakkauden merkityksestä. Vaikuttaa kiinnostavalta.

Kirjan anti jäi silti kovin ohueksi. Siitä puuttuu rakenne ja koherentti sisältö. Mazzarella tuo esiin lukeneisuuttaan runsailla suorilla lainauksilla, joihin moni valistunut lukija on luultavasti törmännyt jo itsekin. Mazzarella käsittelee lähes kaikkia aiheita maan ja taivaan välillä, aina väkivallan genetiikasta työelämän muutoksiin. Aiheita raapaistaan vain muutaman virkkeen verran, kuin referaatilla lehtiartikkeliin tai kuulopuheisiin. Työelämän analyysi kilpistyy hänen johtavassa asemassa olevan, työhaastatteluja tekevän tuttavansa tokaisuun, että nuoret ovat omasta mielestään hyviä delegoimaan ja haluavat aloittaa työuransa johtajana. Vitsikästä, mutta ei kovin analyyttistä.

Kevennykseksi kirjailija ripottelee omia arkisia kokemuksiaan ja luvatut pohdinnat uuden elämäntoverin kanssa rajoittuvat edellisen yön unien selostamiseen tai muuhun täysin tavanomaiseen aamukahvilörpöttelyyn.  Kirjoittaminen sujuu lähinnä tajunnanvirtamenetelmällä ja kirjoittaminen on luultavasti ollut kirjailijalle antoisampaa ajankulua kuin tuotoksen läpikäyminen lukijalle. Kirja on sekava, kuin leikkaa ja liimaa –tekniikalla koostettu tuotos luetusta tai päähän pälkähtäneestä materiaalista. Muutaman virkkeen kappaleet eri aiheista seuraavat toisiaan ilman mitään yhteyttä. Lukijalle ei jää mieleen mitä kirjailija lopulta halusi sanoa.

Mazzarella raottaa kirjassa omaa ratkaisuaan jättää 84-vuotias aviomies ja aloittaa uusi elämä nuoremman uuden rakkauden kanssa. Minulle syy ei auennut, enkä suoraan sanoen ole varma voinko edes pitää ratkaisua eettisesti kestävänä. Myötä- ja varsinkin vastamäkien yhdessä kulkeminen on pitkälti myös tahdon asia. Elämän jakaminen on tietysti kivempaa nuoren ja terveen kanssa, mutta elämän tarkoitus ei ole pelkästään rusinoiden poimimista pullasta. Toisaalta elämä on taistelua olemassa olosta ja omasta onnesta: rotat jättävät uppoavan laivan. Mazzarella on jo aikaisemmissa teoksissaan - mm. kertoessaan suhtautumisestaan poikaansa ja miniäänsä - osoittanut katselevansa maailmaa pitkälti vain omasta näkökulmastaan. Nytkin hän uhriuttaa itseään mainitsemalla useita kertoja ystävästään, joka katkaisi välinsä kokonaan antamatta Mazzarellalle tilaisuutta selittää, miksi hän päätti jättää vanhan miehensä.

Jotain hyvääkin sanottavaa minulla kirjasta kuitenkin on. Mazzarella on sujuvasanainen ja hän osaa hyvin hauskasti kuvata ihmisiä ja arkisia sattumuksia. Humoristina hän on erinomainen, ajattelijana ehkä vaatimattomampi.

Teoksen julkaiseminen on kustantajan näkökulmasta perusteltua tietysti siksi, että suositun kirjailijan uutuus myy hyvin. Tämän tasoinen teos tuntemattoman tekijän tarjoamana tuskin olisi ylittänyt julkaisukynnystä tai ainakin se olisi vaatinut melkoista työpanosta kustannustoimittajalta.

Urbaani merimaisema

klikkaa kuva isommaksi

Valokuvatorstai, haaste 255: Lähiympäristö tai maisema

Piste iin päällä

Nyt kun kylpyhuoneremontti on lopullisesti valmis, on ollut aika antaa hankkeelle viimeinen silaus. 

Bauhausista on löytynyt kaikki tarvittavat vipstaakit vessapaperi- ja harjatelineestä, pyyhekoukkuihin ja tukikahvoihin - onneksi samaa sarjaa eli Smedbon House mattakromisena. Piste iin päällä on omasta mielestäni suihkuseinien kuivain, joka on kauneutensa vuoksi ripustettu seinälle.

klikkaa kuva isommaksi

Viimeistelyinnossani hankin myös uudet pyyheliinasetit, Lexingtonin ihanan pehmeät kylpy- ja pikkupyyhkeet.

klikkaa kuva isommaksi

Vanhat korut

Makroviikon haaste 71:  Pari

Äidin vanhat ametistikorvarenkaat,

klikkaa kuva isommaksi

joiden kanssa samaan sarjaan kuuluu myös sormus. Eipä tällaisia juuri nykyään tule käyttäneeksi.

klikkaa kuva isommaksi

Luonnollista lempiruokaa

klikkaa kuva isommaksi

Ahvenfileet ja kanttarellimuhennos: voivatko suomalaiset herkut tästä ylittyä? 

Usein kastan ahvenfileet ennen paistamista ensin kananmunaan ja sitten vehnäjauhoon, mutta nyt pyöräytin fileet vain ruisjauhoissa. Paistamiseen tietenkin voita (ja loraus oliiviöljyä, terveellisyyden vuoksi). Paistamisen jälkeen kevyt puserrus sitruunaa. Hyvää oli!

Harjoitelmia

Olen vähitellen alkanut opetella photoshopin käyttämistä kuvankäsittelyyn. Koekäsittelyyn otin vanhan kuvan, joka oli alunperin otettu sekä raw- että jpg-muotoisena. 

Ensimmäinen kuva on kameran oma jpg-versio:

klikkaa kuva isommaksi

 Ja tässä sama vähän photoshopatttuna:

klikkaa kuva isommaksi

Photoshop on niin valtavan monipuolinen ohjelmisto, että sen edessä pakostakin nöyrtyy. Lienee sula mahdottomuus ainakaan minun oppia sitä mitenkään täydellisesti tai edes monipuolisesti hallitsemaan. Mutta vähitellen aion jotakin siitä oppia. Pieni pala kerrallaan. Oppiminen on leikkimistä ja leikkiminen on hauskaa. Se aikoinaan oli tutkijan työssäkin niin mukavaa.

Pienet lasit, pienet annokset

Makroviikon 1-vuotisjuhlahaasteena kuvataan sama kohde kolmesta näkökulmasta. Kuvasin jo aikaisemmin pelargonian nuppuja, mutta ajattelin kokeilla myös esineen kuvaamista. En tiedä, onko soveliasta osallistua kahdella sarjalla, mutta mahtuuhan maailmaan kuvia. Koittakaa kestää.

 Valitsin kohteeksi pienen likööri- tai snapsilasin.

klikkaa kuva isommaksi

Lasi on lapsuudenkodin perua, enkä tiedä mihin tarkoitukseen se oikeasti on. Lasin vetoisuus on 15 ml eli 1,5 senttilitraa. Niin pieniä annoksia ei nykyään taideta tuntea ollenkaan.

Näitä laseja on tavaton määrä erilaisia; ennen näköjään oli eri lasit eri juomille, erityisesti erilaisille väkeville viineille. Nykyään erilaisia laseja taidetaan myydä eri rypälelajikkeiden viineille. 

klikkaa kuva isommaksi

Meillä lasit pölyttyvät menneen maailman muistoina kaapissa, vain punaviini- ja vesilasit ovat käytössä. Väkeviä viinejä tai cocktaileja meillä ei juuri nautita, ja sarjan valkoviinilasit ovat nykymaailmaan liian pieniä.

klikkaa kuva isommaksi

Makroviikko, 1-vuotisjuhlahaaste 70: Omavalintainen kohde kolmen kuvan sarjalle

Keittiössä

Matkatar antoi minulle haasteen:

“Haastan keittiössä viihtyvät tai sitä karsastavat henkilöt menemään kamera kädessä avoimin mielin omaan keittiöönsä ja kuvaamaan mitä mieleen juolahtaa. Kuvaa/kuvia voi muokata halutessaan mielinmäärin.” 

Kiitos, Matkatar! 

Siispä tuumasta toimeen. Tässä on tulos:

Jääkaapin ovi. Senhän aamulla näkee miltei ensimmäisenä - ja illalla viimeisenä:

klikkaa kuva isommaksi

Yksityiskohta: elämänohje, jota ei pidä unohtaa:

klikkaa kuva isommaksi

 Aamun seuraava asia on aamutee. Teetä juodaan meillä myös pitkin päivää.

klikkaa kuva isommaksi

Kun keittiötämme remontoitiin ja kaapistot olivat jo seinällä, huomasin, että tyhjää tilaa jäi pientä lokerikkoa varten. Ystävällinen remonttimies otti (melkein) mukisematta kaapit alas ja teki lokerikon toiveideni mukaan. Hänestä jäi hyvä muisto.

klikkaa kuva isommaksi

Haasteen kuuluu jatkaa matkaa, joten haastan kaikki keittiössä viihtyvät tai viihtymättömät jatkamaan ketjua.

Jazzia ja kaakaota

Se mikä tässä pikkukylässä asumisessa viehättää, on että kaikki tärkeä on pienen kävelymatkan päässä: kirjasto, kuntoklubi, ruokakaupat, apteekki, kukkakauppa, koirapuisto ja -ranta .... ja että usein tulee tuttuja vastaan. Ihan kuin oikeassa maalaiskylässä. 

Nyt ilahdutti tilaisuus iltakävelyllä piipahtaa merenkävijöiden paviljonkiin nauttimaan kuppi kuumaa kaakaota  elävän dixiland-musiikin säestyksellä, kun sattui olemaan kuukauden ensimmäinen torstai. Silloin nimittäin Alvi's Dixie Stompers ystävineen pitää siellä elävän musiikin jamit jazzin ystävien iloksi. Paviljongilla on  tunnelmaa - se on vähän niinkuin köyhän miehen Storyville.

Taaskaan ei kamera ollut mukana ja kännykkä sai toimia sijaisena.

Pelargonia

Makroviikon 1-vuotisjuhlahaasteena kuvataan kolme otosta samasta kohteesta.

Tässä kolme kuvaa parvekkeella vielä nuppuja tekevästä pelargoniasta:

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

klikkaa kuva isommaksi

 Ja vielä yksi kuva kukasta, jolla toivotetaan paljon onnea 1-vuotiaalle makroviikolle!

klikkaa kuva isommaksi

Kimalluksia

 

 

 

klikkaa kuva isommaksi

Valokuvatorstain 254. haasteena on Debussyn Valse Romantique. Minulle siitä syntyi mielikuva valon leikistä veden pinnalla. Muiden tulkintoja löytyy täältä.

Yliopiston kirjasto

Näkymä seitsemännen kerroksen terassilta

Helsingin yliopiston alumnit järjesti tutustumiskäynnin upouuteen kirjastoon sekä kielikeskuksen katolle rakennettuun viherkattoon. 

Kirjastohan on upea kuin mikä. Viihtyisiä luku- ja oleskelutiloja on varattu opikelijoille ja kaikille muillekin kirjaston käyttäjille. Sijainti on mitä parhain yliopiston keskustakampuksen laitosten ja metroaseman välittömässä läheisyydessä. Ylimmän kerroksen itäpäädyn terassilta näkymä suurkirkolle on huikea: pelkästään sen näkemiseksi kannatti osallistua esittelykierrokseen. Taas oli harmi, ettei mukana ollut oikeaa kameraa, mutta kännykkä pelasti asiaa pikkuisen.

Hauskalta tuntui sekin, että  terassilta näkyi myös Unioninkadun ja Liisankadun kulmassa sijaitseva lapsuuteni kotitalo.

Kattopuutarha on kiinnostava ajatus sinänsä, joskin Suomessa, missä viheralueita riittää muutenkin, ei mallille ehkä ole yhtä huutavaa tarvetta kuin "oikeissa" suurkaupungeissa. Mielenkiintoista oli kuulla, että viherkatot auttavat hulevesien käsittelyssä ja että oikein rakennettuna viherkatto pidentää alla olevan katon elinkaarta jopa kolminkertaiseksi.

Avoimet

klikkaa kuva isommaksi

Nämä ovat usein mukana käsilaukussa, mutta toivottavasti eivät avoimina.

klikkaa kuva isommaksi

Mustaa ja valkoista, haaste 129: Avoin

Elämä se on kuin silkkiä vaan...

 

 

Venny ja lelut. 

 Innostuminen on ihanaa!

kilkkaa kuva isommaksi