Rakkausromaaniko? Huh, sanon vaan. Pikemminkin kuvaus
pakkomielteestä tai riippuvuudesta erään naisen suhteessa ihastukseensa. Oikeastaan
kyse ei voi edes olla läheisriippuvuudesta, koska ihastuksen kohde ei missään
vaiheessa ole antautunut kovin läheiseen suhteeseen.
Kirjassa nainen, kulttuuritoimittaja, tapaa sattumoisin
itseään vanhemman miespuolisen taiteilijan, josta tulee hänelle pakkomielle.
Nainen soittelee, tekstailee ja tuppautuu kunnes saa aikaan kolme intiimiä
kohtaamista. Miehellä on kuitenkin kaiken aikaa toinenkin naissuhde ja selvä
pyrkimys vältellä lähempää suhdetta toimittajaan. Hyvää hyvyyttään, narsistista
ilkeyttään tai muuten vaan hän kuitenkin aika ajoin antaa sen verran periksi
että toimittaja saa syyn jatkaa toivettaan lähemmästä suhteesta.
Kirja on pieni, mutta sen lukeminen kesti aika kauan, osittain
koska kieli on melko konstikasta, osittain siksi että tätä oli myötähäpeän
vuoksi tuskallista lukea. Miten joku voi alistua noin vähättelevään kohteluun
ja aina vain olla kuin rakkauden kerjäläisenä. Tavallaan tilanne muistuttaa
mitä tahansa riippuvuutta, vaikkapa alkoholismia: siis sitä että päähän ei
mahdu kuin yksi ainoa ajatus ja päämäärä. Mutta tiedän, että on ihmisiä jotka
koko ikänsä odottavat palvontansa kohdetta ja ovat valmiita hyppäämään heti kun
toinen naksuttaa sormiaan. Sääli heitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.