torstai 29. joulukuuta 2016

Weselius Hanna, Alma!




Kirjan nimihenkilö, Alma, on säveltäjä Gustav Mahlerin puoliso. Alma itsekin sävelsi, mutta hänestä on annettu kuva, ilmeisesti aika ilkeästikin, muun muassa myös lukuisten miesten hurmaajana. Weseliuksen kirjassa Alma Mahler ei kuitenkaan ole kokonaan pääosassa, vaan kirja valottaa oikeastaan naisen osaa ylipäätään, mm. siepattujen 234 nigerialaisen koulutytön kohtalon kautta. Yksi päähenkilöistä on lakinainen, joka etsii deittiseuraa netistä, toinen on kahden tytön yksinhuoltaja.

Kirja on mielestäni erinomainen, vaikka ei ehkä niinkään vain teemojensa puolesta kuin kielellisesti, kirjallisena teoksena. Tekijä onkin työskennellyt kuvajournalistina, kuvataiteilijana ja kirjailijana. Tällainen monilahjakkuus on kirjoittajalle eduksi: kuvataiteilija näkee asiat elävästi yksityiskohtia myöten ja osaa mielikuvituksensa avulla loihtia näkemänsä lukijalle nautinnolliseen muotoon. Saman voi todeta esimerkiksi kuvataiteilja-kirjailija Hannu Väisäsen kirjoissa.  Mieleeni jäi kohtaus jossa kuvataan pulun pörhistelyä suurkirkon kupolissa, sen tapaa tarkkailla päätään kallistellen ympäristöään, sitten sen lentoa yliopiston laitoksen pihalle ja sen katseen kohdistumista kahvilan ikkunan läpi sisällä istuvaan mieheen, joka siis onkin kohtauksen keskipiste. Ihailtavan elävää kuvausta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.