perjantai 28. syyskuuta 2012

Schjerfbeck


Kävin katsomassa Helene Schjerfbeckin näyttelyn Ateneumissa. Vaikuttavaa, eipä kai muuta voi sanoa. Monet teokset ovat tietenkin jo monesti olleet esillä ennenkin, mutta mielenkiintoista silti oli nähdä rinnakkain eri aikoihin tehtyjä teoksia samasta aiheesta. Lahjakas taiteilija ei vuosikymmenten saatossa toistanut itseään, vaan kehittyi kaiken aikaa kohti sitä, miksi hänen oli määrä tulla.

Tätä voisi pitää ihmisen elämän tarkoituksena ylipäätään: tulla siksi, mikä hänestä pitäisi tulla, kehittää siis oma potentiaalinsa täyteen kukoistukseen - noin niin kuin henkisessä mielessä. (Jossain kai sanottiinkin, ettei saisi pitää kynttiläänsä vakan alla, vai miten olikaan).

Schjerbeck kuvasi paljon ihmismalleja. Huomiotani kiinnitti se, että harvoja töitä lukuun ottamatta (eräät lapsimallit, isoäiti, ja omakuvat) malli kuvataan selin tai profiilista, ja edestäpäin kuvatutkin ovat laskeneet katseensa alas tai katsovat sivuun. Katsekontaktia katsojaan ei juuri ole. Ero on suuri jos vertaa esimerkiksi Ilja Repinin muotokuviin. Repinin töissä mallin katse kohdistuu usein katsojaan, katsoipa maalausta mistä suunnasta tahansa: mallin silmät ikään kuin seuraavat mukana.

Schjerfbeckillä mallit ovat usein kumaraisia, jotenkin sulkeutuneen oloisia. Onkohan niin, että taiteilija aina kuvaa töissään itseään, ehkä tahtomattaan. Kun Thomas Mannilta kysyttiin eräässä haastattelussa kuka Buddenbrookien henkilöistä kuvaa häntä itseään, pieni Hanno-poikako, niin Mann vastasi: kaikki, heissä kaikissa ovat minua.

Schjerfbeckin työt ovat tietenkin vertaansa vailla, ja eniten esillä ovat olleet hänen henkilökuvansa. Minua viehätti tänään kaikkein eniten maalaus Vanha panimo vuodelta 1918. Siinä näkyy jo selvästi impressionistinen ote ja taiteilijan jäljittelemätön värin käyttö. Hivenen samanhenkistä värin ja tilankäyttöä on eräissä Ellen Thesleffin töissä.

2 kommenttia:

  1. Hyvin kiteytit taitelijan mallit. Olen ajatellut samaa, minulla on hänen kirjansa. Pidän väreistä läpi koko hänen taiteilijauransa. Olisin käynyt katsomassa kesäkuussa, mutta panivat sinä iltana ovet kiinni jo kello 18, kun syntäsimme sinne sisareni kanssa varttia vaille, olettaen klo 20 sulkemisaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaari3, Oven taakse jääminen harmittaa! Näyttely on kyllä kattavuudessaan hieno.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Jokainen ilahduttaa.